keskiviikko 16. joulukuuta 2015


006

SYYSLUKUKAUSI



Joululoma alkaa ensiviikolla ja ammattikoulun ensimmäinen
lukukausi on ohi.

Ammattikoulussa oleminen on ollut mukavaa sekä hauskaa. Täältä olen löytänyt uusia kavereita ja olen oppinut tekemään erilaisia ruokia ja leivonnaisia.

Koulussa ei niin mukavaa on ollut lyhyet päivät, vaikka voisi kuvitella niitä kivoiksi päiviksi. Mutta asun sen
verran kaukana, että täytyy odottaa linja-autoa.

Olen oppinut nyt muutaman kuukauden aikana tekemään mm.




Ruusunmarjakiisseli

Feta-pinaatti piirakka

Nachot

Mokka unelma

Täytekakku pohja

Karjalanpiirakat

Jouluateria

Jouluaterian pöytäkattaus

Kinkku voileipäkakku







perjantai 25. syyskuuta 2015


005

MUREKEMASSA

Jauhelihapyörykät, uunissa kypsennettynä


Vettä 0,5l
-------------------------------------
Korppujauhoja 0,2kg
-------------------------------------
Sipulia 0,2kg
-------------------------------------
Kananmunaa 0,2kg
-------------------------------------
Suolaa 0,02l (hienonnettu, freesattu)
-------------------------------------
Aromisuolaa 0,04l
-------------------------------------
Pippuriseosta 0,04l
-------------------------------------
Jauhelihaa 2kg
-------------------------------------
Turvota vesi ja korppujauho yleiskoneen kulhossa.
Lisää jäähtynyt sipuli. Sekoita massa tasaiseksi ja
lisää kananmunat. Sekoita. Lisää mausteet. Sekoita.
Lisää jauheliha ja sekoita sen verran, että massa on
hyvin sekaisin. Älä sekoita enempää kuin on tarpeen.
Tee koepulla ja kypsennä se joko uunissa (10min.
225C:ssa) tai paistinpannulla. Tarkista maku ja
rakenne. Pyörittele pyörykät ja aseta ne pellille,
jonka pintaan on sivelty hieman öljyä. Kypsennä
pyörykät uunissa. 

perjantai 11. syyskuuta 2015

004

KASTIKKEET


RUSKEA PERUSKASTIKE


Rasvaa 0,060 kg
----------------------------------------------------------
Vehnäjauhoja 0.060 kg
----------------------------------------------------------
Nestettä (maitoa, lientä) 1,000 l
----------------------------------------------------------
Suolaa maitoon (muihin nesteisiin) 0,005 kg
----------------------------------------------------------
Valmistus:

Mittaa ruokaohjeen mukaan rasva, jauhot ja
neste. Sulata rasva, lisää mukaan jauhot, ruskista ja
sekoita saoste tasaiseksi. Anna saosteen kypsen-
tyä hetken aikaa. Lisää neste 2-3 erässä samalla
voimakkaasti sekoittaen. Lisää nestettä vasta,
kun seos on tasainen ja sileä. Sekoita seosta
koko kypsennys-astian pohjalle. Kuumenna
neste kiehuvaksi, jolloin tärkkelys kypsyy.
----------------------------------------------------------

Ruskean kastikkeen sekaan voisi laittaa vaikka paistettua
jauhelihaa tai jättää kastikkeen vain ruskeaksi, jota voi
ottaa esimerkiksi kastikkeeksi lihapullien, lihamurekkeen
tai pihvien kanssa.




VAALEA PERUSKASTIKE

Vaaleaa lientä 1,000 l
Voita 0,07 kg
Vehnäjauhoja 0,07 kg
Mausteita: pippureita, laakerinlehtiä, yrttejä
(Liemijuureksia, paloiteltuna 0,2kg , ellei liemi ole riittävän
voimakkaan makuista)
--------------------------------------------------------------

Valmistus:

Sulata rasva kattilassa mutta älä anna ruskistua. Lisää liemi-
juurekset ja freesaa miedolla lämmöllä. Lisää vehnäjauhot
ja sekoita tasaiseksi niin, että kaikki rasva imeytyy jauhoihin.
Jauhot eivät saa ruskistua. Lisää liemi vähitellen ja sekoita,
kunnes kastikepohja alkaa kiehua. Säädä lämpö sellaiseksi,
että kastikepohja kiehuu hiljaa poreillen. Lisää mausteet.
Keitä noin tunti. Pidä hauduttamisen aikana huolta, että
perusmäärä lientä on koko ajan kastikkeessa. Lisää joko
lientä tai vettä. Jos kattilan päällä pidetään kantta, haih-
tuminen on vähäisempää. Muista myös sekoittaa kastiketta
aika ajoin. Siivilöi kypsä kastike kastikesiivilällä. Mausta
kastike ja lisää siihen mahdolliset lisäkkeet ja koristeet.
Tarkista maku. Viimeistely vaiheessa voit lisätä kastikkeeseen
kylmiä voinokareita. Voit parantaa kastikkeen ulkonäköä
ja antaa lisämakua. Kiehauta kastike.

VALKOINEN PERUSKASTIKE


Voita 2 rkl
Vehnäjauhoja 3 rkl
Maitoa 5dl
--------------------------------------------------------------------
Sulata rasva kattilassa, lisää vehnäjauhot ja sitten maitoa. Sekoita vispilällä ja anna kiehua hiljalleen n. 5 minuuttia.
Varo. Maito tarttuu helposti pohjaan. Sekoita ja vahdi tarkasti.
Halutessasi kastikkeeseen sipulia voit laittaa sen samaan aikaan rasvan kanssa kattilaan. Kuullota hetki ja lisää sitten jauhot ja maito.
Rasvattomamman version saat, kun sekoitat kylmän maidon ja jauhot keskenään kattilassa. Kuumenna vatkaten, kunnes kastike saostuu. Kiehauta.

Lisää keitettyä ja pilkottua kananmunaa, saat kananmunakastiketta.







003
SUURUSTAMINEN



Olemme koulussa tehneet tähän mennessä kahta eri kiisseliä. Toinen oli maitokiisseli, kun taas toinen oli marjakiisseli. Samana päivänä kun olimme tehneet maitokiisselin, teimme kerroskiisselin maitokiisselistä, sekä marjakiisselistä, jonka olimme sitä edeltävänä päivänä tehneet. Luokkani pojat ovat myös tehneet sitruunakiisselin, joka oli myös todella hyvää.


KOKONESTESUURUSTUS

Kokonestesuurustuksessa laitetaan kattilaan kaikki aineet ja sekoitetaan aineita, kunnes seos sakenee ja kiehahtaa. Seos on valmis, kun se pulpahtaa kerran. Kiisselin päälle laitetaan sokeria, jolla estetään kiisselin kuortuminen.

MAITOKIISSELI

Maitoa  1l
------------------------------------------
Maissitärkkelystä 0,5kg
------------------------------------------
Sokeria 0,15kg
------------------------------------------
Makuaineita:
Vaniljaa, kanelia, kookoshiutaleita,
kaakaojauhetta,mantelijauhetta jne.
------------------------------------------
Koristeeksi:
Marjoja ja hedelmiä, keksejä,
raastettua suklaata, kookoshiutaleita jne.
------------------------------------------

Valmistus:

Pane kaikki aineet teräskattilaan
ja saosta kiisseli kokonestesuurustuksella.
Sekoita koko ajan, kuten esim. puuhaarukalla
pohjaa myöten, ettei kiisseli pala pohjaan.

(Ohje on kirjasta Ruoanvalmistuksen käsikirja)


OSANESTESUURUSTUS
Osanestesuurustuksessa suurus sekoitetaan pieneen määrään kylmää nestettä. Kattilaan laitetaan muut aineet. Suurus lisätään ohuena nauhana hyvin sekoittaen muiden aineiden sekaan, kunnes muut aineet ovat kiehahtaneet. Kiisseli on valmis, kunnes se on pulpahtanut kerran.


MANSIKKAKIISSELI


Pakastemansikoita  2kg
------------------------------------------
Vettä tai mehua 5l
------------------------------------------
Sokeria 1kg
------------------------------------------
Perunajauhoja 0,2-0,3kg
------------------------------------------
Vettä 0,8l
------------------------------------------

Valmistus:

Leikkaa jäiset mansikat vihannesleikkurin
viipaleterällä viipaleiksi. Pane GN-vuokaan.
Kuumenna vesi tai mehu ja sokeri kiehuvaksi.
Saosta kylmään veteen sekoitetuilla peruna-
jauhoilla. Anna kiehahtaa. Kaada kuuma
kiisseli jäisten marjojen päälle. Peitä
kiisseli kelmulla.


(Ohje on kirjasta Ruoanvalmistuksen käsikirja)


lauantai 29. elokuuta 2015

002

HIIVATAIKINAT


 Hiivataikinasta tehdään yleensä sämpylöitä, patonkeja sekä muita leipiä, pullaa, viinereitä, sarvia, pizzaa sekä munkkeja. En ole itse hiivataikinasta tehnyt kuin sämpylöitä ja pullaa. Sämpylän resepti
  • 5 dl vettä tai maitoa
  • 1 pala tuore hiivaa
  • 2 tl suolaa
  • 1-2 rkl sokeria tai siirappia
  • 5 dl grahamjauhoja
  •  6-8 dl velhäjauhoja
  • 50-75 g kädenlämpöistä margariinia 
Pullataikinan resepti
  • 5 dl maitoa
  • 1 pala tuorehiivaa
  • 1 muna
  • 2 tl suolaa
  • 1 ½-2 dl sokeria
  • 15-16dl (noin 1,2kg) puolikarkeita vehnäjauhoja
  • 150-200g margariinia tai voita
  • mausta halutessasi 1 rkl kardemummalla
 (Molemmat ohjeet otettu Hiivalla Hyvää- vihkosta)
 
 
 



x Tessa


perjantai 28. elokuuta 2015

001

KOKIN OLEMUS

  Kokin asussa on kaksi rivinen napillinen valkea tai värillinen takki. Asuun kuuluu myös mustat, pitkät suorat housut, sekä jonkinmoinen hattu tai huivi, joka peittää hiukset, ettei hiuksia menisi ruokaan. Jotkut käyttävät myös kertakäyttö hanskoja, esimerkiksi pulla tai sämpylätaikinan teossa. Kokin asuun kuuluu myös korkeapohjaiset, nahkaiset työkengät, joissa on kantapäässä remmi, joka auttaa kenkiä pysymään jalassa.

 Kokilla ei työskennellessä saa olla lakatut kynnet, lävistyksiä, suuria korvakoruja, käsikoruja taikka rannekelloja. Ennen kun aloittaa työt, täytyy pestä kädet. Kokin täytyy myös suorittaa hygieniapassi, joka meidän koulussa suoritetaan kouluaikana.